Kaikkien sivustolla olevien laulujen nuotit löytyvät Laulurepusta!
Laulu löytyy Joulun sävel -nuottikirjasta
Säv., San. & Sov. Tuomas Kannisto
1. ”Äiti lasta seimeen nukuttaa”
joululauluissamme lauletaan.
Vaan kuinka sitten kävi sen
kiiltokuvalapsosen,
jota jouluisin me muistellaan?
Tietäjätkin toivat lahjojaan,
kumartuivat eessä kuninkaan.
Kuka saattoi aavistaa:
kruunu orjantappuraa
kerran pienen päähän painetaan?
Hän on Jeesus, josta jouluisin sain kuulla.
Seimen lapsi, josta kasvoi aikuinen.
Puolestamme hän kuoli ristinpuulla
ja syntisinkin ihminen sai armahduksen.
2. Vapahtaja syntyi tallissaan,
viattomuus pahaan maailmaan.
Syntymästä vainottiin,
vietiin turvaan Egyptiin,
Betlehem pian itki poikiaan.
Jo kaksitoistavuotiaanakin
opetti kuin papit temppelin.
Puhui sanat sovinnon
kuin se, jolla valta on,
kirjanoppineita paremmin.
Hän on Jeesus, josta jouluisin sain kuulla.
Seimen lapsi, josta kasvoi aikuinen.
Puolestamme hän kuoli ristinpuulla
ja syntisinkin ihminen sai armahduksen.
3. Poika varttui miehen mittoihin
parantaen kuurot, rammatkin.
Rakasti, silti vihattiin.
Syyttömänä tuomittiin.
Päätyi väliin kahden ryövärin.
Suunnitelmaa Kaikkivaltiaan
pidätellyt ei kuolemakaan.
Hauta tyhjä ammollaan,
käärinliinat paikallaan
enää ylösnousseen kuninkaan.
Hän on Jeesus, josta jouluisin sain kuulla.
Seimen lapsi, josta kasvoi aikuinen.
Puolestamme hän kuoli ristinpuulla
ja syntisinkin ihminen sai armahduksen.